Viimeisiä päiviä viedään ja lujaa

Vaikka tiedänkin, että lähtöön on enää..hetkinen..kaksi päivää (!!!!!) niin en siltikään sisäistä sitä. Ehkä sitten kun istun koneessa. Tämä viimeinen viikko on hurahtanut nopeaa, silmissä vilisee ja korvissa humisee kun ajattelenkin asiaa. Matkalaukku on jo lähes kokonaan pakattu, se painaa ~15kiloa tällähetkellä. On siinäkin raahattavaa sitten jättikokoisella Washington D.C:n lentokentällä.

Välillä tulee semmoinen olo että tekisi vain mieli purkaa laukut ja mennä peiton alle piiloon, mutta onneksi se toinen tunne on vahvempi, nimittäin eräänlainen uteliaisuus ja palo päästä suureen maailmaan. Moni on sanonut minulle että olen rohkea kun uskallan, eikä moni tällaiseen pystyisi, mutta en koskaan ole ajatellut ettenkö pystyisi. En ole oikeastaan ajatellut myöskään että pystyn.. Joskus on hyvä olla ajattelematta tuollaisia liikaa. Siispä vältän myös tästä lähtien ajattelemasta että pystyn, ettei "pystyn" muutu "minäpä pystyn":ksi. Kuulostaa vaikealta mitä se siis ei ole kuitenkaan.

Ystäväni järjestivät minulle ihanat läksiäiset. Oli haikeaa ajatella että näkee heitä viimeistä kertaa vuoteen.. Samoin oli kauheaa hyvästellä parhaat ystäväni. Paljon kyyneleitä tuli tuhlattua, mutta pahimmat on vielä edessä kun perhettä alkaa hyvästelemään. Onneksi on keksitty sellainen viisas yhteydenpitokeino kuin Skype!